Armeijan sekularismia

 Suuri sekularismi  postaus. 

Tiesitkö, että Suomen armeijalla on töissä noin 30 sotilaspastoria, joista yksi hoitaa kenttäpiispan tehtävää. Sotilaspastorin tehtävää voi hoitaa vain Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappi. Sotilaspastorien palkan maksaa Suomen valtio. 

Sotilasarvoltaan sotilaspastori rinnastetaan kapteeniin ja piispa prikaatinkenraaliin. Sotilaspastorin palkka on 4157€/kk ja kenttäpiispan 7742€/kk. Korkea arvoista, kallista porukkaa siis. Vastaisuudessa Sotilaspastori = SP

Mutta mitä SP sitten käytännössä tekee? Tyypillisesti SP virkaan kuuluu oman varuskuntansa henkinen huolto ja varusmiesten oppituntityö. Konkreettisesti SP harjoittaa armeijassa siis yleistä koulutusta ja julistaa. SP järjestää kenttähartauksia ja välillä konfirmoimattomille sotilasrippikoulun.

Sekularismin mukaan millään uskonnolla ei saisi olla valtion sisällä erityisasemaa tai oikeuksia. Näin ajateltuna SP:n yksinasema ja velvoitettu yhteys Evankelisluterilaiseen kirkkoon pitäisi katkaista.

SP instituutiota on kritisoitu siitä, että nykyaikana asevelvolliset eivät tarvi vakaumuksellista teologia henkiseksi tuekseen. Päinvastoin he tarvitsevat psykologiaan ja tieteelliseen maailmankuvaan toimintamenetelmänsä pohjaavan asiantuntijan. Vuonna 2020 nyt jo onneksi eläkkeelle laitettu kenttäpiispa Särkiö esitteli myös julkisuudessa arvomaailmaansa: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006549101.html

Kulttuurimarxismi ja naisviha olivat läsnä, onneksi emoinstituutio pisti Piispan ruotuun.

Jos uskoo, kuten minä ainakin uskon, että kirkko ja valtio tulee erottaa täytyy sen koskea myös Suomen puolustusvoimia.

Hyvä suunta olisi antaa uskonnolliselle yhteisölle mahdollisuus palvella oman uskontonsa asevelvollisia iltavapailla. Uskonnolliset elementit tulisi itse palvelusajalta poistaa. Jos jokin yhteisö haluaa kustantaa työntekijän kasarmialueelle, tulisi sen järjestyä turvatarkistusten ja käytännönjärjestelyjen puitteissa. Tilalle sotilasasioihin erikoistunut psykologi/eetikko.

Geneven sopimus antaa merkittävän aseman sotilaalliselle uskonnolliselle työlle, kaiken taustalla on siis historialliset syyt. Nykyaikana pitää löytää toimintakulttuuri, mikä ei suosi yhtä uskontoa.  Työn mallia voisi ottaa varusmiespapin erityistehtävästä, jossa asevelvollisten keskuudesta yksi ottaa hengellisen roolin. Rooliin pitäisi saada hakea uskonnosta ja kirkonjäsenyydestä irrallaan. Täten vapaaehtoisen ei-vakaumuksellisen työn tehtävä olisi tukea kaikkien palvelusajan uskonnonvapautta.